VIHDOINKIN!

Kello soi perjantaiaamuna 2.1. klo 2.30 tai ainakin sen piti soida. Siis puhelimen herätyksen. Sitten se soikin. Tosin vaimon puhelin. Onneksi. Minun ei soinutkaan. Mutta onneksi minulla on viisas vaimo, joka oli laittanut oman kännykkänsä hälyttämään samaan aikaan. Minun kännykkäni olisi herättänyt meidät ensi maanantaina klo 2.30. Arvatenkin pikkuisen liian myöhään. Olin asettanut herätyksen ja kellonajat kohdalleen, mutta en päivää, jolloin herätyksen tulisi tapahtua. Olisimme nukkuneet onnellisesti onnemme ohi, jos vaimo ei olisi toiminut minun lisäkseni. Aavisti kai minut tuntien, että on viisaampi varmistaa asia. Ja viisautta se olikin.

Bussi lähti Taavetin "linja-autoasemalta" klo 2.15 tai oikeammin vähän myöhässä, mutta se ei haitannut. Haminan ja Kotkan kautta kierrettiin ja päästiinkin autoa vaihtamatta suoraan kakkosterminaalin eteen. Loistavaa palvelua. Kun kotoa "linja-autoasemalle" on about sataviisikymmentä metriä niin voisi sanoa, että meillä oli ovelta ovelle palvelu.

On mennyt tuo lentoasematouhukin ihan itsepalveluksi. Matkalaukku hihnalle ja skannauspääte käteen ja nappulaa painamaan ja niin matkalaukku lähti hihnalla eteenpäin. Sitten turvatarkastukseen. Noh, sehän menee vielä myös käsikopelolla, jos tuuri sattuu ja minullehan se sattui. Ei muuta kuin hands up ja antautuminen vapaaehtoiseen kopelointiin. Puhdashan minä olin, mutta kun kone valitsi minut sattumoisin. Tietokonelaukku tutkittiin perusteellisesti, mutta eihän sieltä mitään löytynyt.  Tai noh, tietokone löytyi. Onneksi.

Passintarkastuskin on niin automaattia niin automaattia että...! Passi lukijalaitteeseen ja itse seisomaan skannerin eteen ja siitä se sitten etenee. Jos passi oli huonosti lukijalaitteessa niin skanneriin tuli teksti: remove passport. Sitten se onnistuikin. Mihin enää ihmistä tarvitaan?

Sitten Norwegian kutsui. Oli muuten kone niin täynnä että...! Käsipakaasit eivät enää mahtuneet muualle kuin etuistuimen jalkatilaan ja minulla ei sinnekään kun oli laukku ja läppärilaukku. Siinä sitten soviteltiin jalkoja johonkin koloon ja kökötettiin sitten samassa asennossa kolme tuntia ja kymmenen minuuttia ja pikku myöhästyminen päälle. Vieressä istui venäläinen, aika levoton mies, joka sähläsi siinä omiaan ja juoksi lavatorissa (vessa lentokoneeksi) vähän väliä ja se toi välillä vähän helpotusta oloon. Sai pikkuisen itseään oikaistuksi. Lueskelin John Maxwellin johtajuuskirjaa ja tein johtajuustestinkin siinä istuessani. Yllättävän nopeasti meni päälle kolmetuntia ja pian pitikin kiinnittää istuinvyö ja nostaa istuimen selkänoja pystyasentoon. Alettiin laskeutuminen Gatvickiin. Lasku meni hienosti, mutta koneesta ulospääsy kangerteli. Kuuluttivat, että nyt hellurei ja pihalle, mutta jono ei liikkunutkaan. Lentokentän mekaanikoilla alkoivat työt kun etuoven puoleinen putki mistä lempataan porukkaa ulos ei toiminutkaan. Ei muuta kuin takaovesta portaita pitkin alas ja siitä sisälle terminaaliin. Niin oltiin Englannissa. Tervetuloa vaan Esa ja Raakel!

Matkalaukut saatuamme terminaalissa odotti taksikuski jolla oli lappu, jossa luki Mrs. Raakel! Siinä oli kuljettajamme Harry, joka lähti kuskaamaan meitä kohti High Wycombea. Oli aivan upeaa tavata Eero, Tanja, Eetu, Elias ja Ella melkein puolen vuoden jälkeen. Halaukset olivat tiukat ja jälleennäkemisen riemu korkella. Talo, jossa he asuvat on tyypillinen vanhemman puoleinen englantilaistalo, jossa alhaalla kaksi huonetta ja keittiö ja yläkerrassa kolme huonetta vessa ja kylpyhuone. High Wycombe on todella High (korkea). Ollaan nimittäin aikamoisen "kumpareen" päällä. Maisemat ovat upeat. Kävimme kaupungilla kävelyllä ja menomatka meni ihan mukavasti alamäkeen, mutta takaisin tuleminen tuntui mukavasti jaloissa. Oli sen verran paljon ylämäkeä. Kyllä siinä kauppareissulla kunto nousee. Koulukin kuulemma suljetaan kun lunta sataa pari senttiä. Se kun sijaitsee siinä rinteessä. Olisi muuten lapsilla turhan pitkä liukurata. Meidän poikamme pohjoisen lumen ja jään valtakunnasta tulleina ovat pärjänneet kuulemma tuon mäen kanssa.

Täällä sitä nyt ollaan. Englannissa. Tänään on hieman pilvistä, mutta eilen aurinko paistoi hienosti vaikka kylmähkö tuuli puhaltelikin. Ei kaipaa sitä Taavetin liukkautta, jolla luisteltiin eilen aamulla linja-autolle. Mitähän meillä on tänään ohjelmassa? Pitänee lähteä kyselemään. Niin, ja se breakfastkin odottaa kitchenissä! Palaillaan taas! Siunausta sinun päivällesi!