1.3. 2016  EHTOOLLISTA JA JAZZIA

Otsikko voi häkellyttää, mutta se kertoo sunnuntaipäivän ohjelmastamme jotain. Aamupäivällä Raxu lähti Bangkok Hospitaliin tulkkaamaan. Oli tarkoitus viedä hänet kaupunkiin, mutta kun pääsimme "kotitieltä" suuremmalle Palaun tielle niin hän huomasi, että vihreä rivitaksi tuleekin meidän perässä, joten nopeasti kurvattiin tien sivuun ja ehdittiin pysäyttää taksi, jonka kyytiin Raxu sitten hyppäsikin. Minä käännyin ympäri ja ajelin takaisin kotiin. Minun aamupäiväni meni leppoisasti tässä kotosalla kunnes sitten iltapäivällä ajelin St.Teresan katoliselle kirkolle, jossa oli Suomi-seuran järjestämä ehtoollisjumalanpalvelus, jossa liturgian ja saarnan hoiti turistipappi Jyrki Markkanen Bangkokista. Hän pyysi minua ja Raxua lukemaan päivän epistolatekstit raamatusta ja niin sitten teimmekin. Paikalla oli parikymmentä henkeä. Enemmän kuin viime vuonna vastaavassa kokkouksessa, jolloin koolla oli vain yksitoista henkeä. Ehtoolliselle noustiin alttarille kaaren muotoon seisomaan ja se hetki tuntui  hyvälle. Tilaisuus kesti tunnin, jonka jälkeen ajeltiin Palaun tietä vähän matkaa kotiinpäin ja pysähdyttiin syömään hyväksi havaittuun ravintolaan matkan varrella. Jyrki oli meidän kanssamme. Hetken kuluttua paikalle tuli tuttu suomalaispariskunta ja siirryimme isompaan pöytään juttelemaan ja nauttimaan hyvästä thailaisesta ruuasta. Ruuan jälkeen ajettiin tien toiselle puolelle ns. taiteilijakylään, jossa on esillä erilaisia taideteoksia ja elävää musiikkia. Kävimme täällä viime vuonnakin ja siitä jäi mukava maku. Eihän se mitään hengellistä tietenkään ole,mutta oli mukava seurasta taitavien soittajien esityksiä. Paikalla oli monia veteraanimuusikoita, joiden ei tarvinnut varsinaisesti "soittaa". Musiikki vain solui irrottelun omaisesti ja kaikilla oli lavalla tosi hauskaa. Kun on taitoa niin silloin voi antaa mennä ilolla ja luovuudella. Jyrki lähti majapaikkaansa puoli kymmenen maissa ja mekin siitä sitten starttasimme kotiin päin puolisen tuntia myöhemmin. Mukava ilta. Tässä taas pari kuvaa:

28.2. 2016 VILLINORSUJA VAI ONKO NIITÄ?

Kai niitä on. Kakkakasoista päätellen. Eilen ajelimme Rogerin ja Durianin kanssa Palauhun, joka on tunnin ajomatkan päässä Hua Hinista Myanmarin rajalle päin. Alue on tunnettu villielefanteistaan. Lähdimme puolenpäivän aikaan ajelemaan Rogerin autolla. Matkalla poikkesimme Eeron ja Paulan luona hakemassa kamerani, jonka olin unohtanut perjantai-iltana heille kun olimme siellä viettämässä saunailtaa ja uimassa. Sen verran, jos pysähdyn tähän vierailuun ennenkuin menemme pidemmälle Palauhun niin ilta oli tosi mukava. Paula oli hakenut paikallista "pikaruokaa" ja se se vasta hyvää olikin. Kunnon thailaista ruokaa ei voita mikään. Ilta meni mukavasti seurustellen ja saunoen ja uiden. Oli mukava kokea yhteyttä uusien tai noh, jo vähän vanhojen ystävien kanssa. Olimmehan tutustuneet jo viime vuonna. Heillä on iso talo puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Sieltä sitten ajelimme tropiikin yössä takaisin.

Sitten sinne Palauhun. Haimme siis kamerani ja jatkoimme matkaamme. Jonkun ajan päästä tuli eteen norsuista varoittavia kilpiä ja kakkakasat tien varrella kasvoivat. Olimme norsualueella. Tie oli mukavan kiemuraista ja Roger olisikin halunnut lähteä matkaan uudella kaksisatasella Keewayllään, mutta Durian ei halunnut koska pelkäsi, että törmäämme elefantteihin. Mutta elefantit olivat kai päiväunilla kun emme nähneet niistä kuin kakkakasoja. Poikkesimme mukavassa puutatarhakahvilassa ja siellä sain ikuistettu upeita kukkakuvia. Norsut kuulemma pyörivät puutarhassa aika usein ja näimmekin niiden jälkiä siellä. Laitan muutamia kuvia tähän mukaan, jotta voitte ihailla niitä. Kahvilan pitäjä oli mukava ja vieraanvarainen nainen. Hän tarjosi tilauksemme päälle teetä ja toi maistiaisiksi erilaisia hedelmiä. Ja hymyä riitti. Tämä thailaisten palvelualttius on tehnyt taas syvän vaikutuksen. Täällä ymmärretään hyvän asiakaspalvelun päälle. On tosi kiva olla asiakkaana sellaisessa paikassa, jossa kokee olevansa tervetullut. Olisi meillä suomalaisilla esimerkin ottamista tässä mielessä.

Kahvilasta jatkoimme kareenikylään, joka eli kyllä aika alkuperäisesti omassa rauhassaan. Lapsia oli paljon. Durian kertoi, että nämä ihmiset menevät naimisiin jo vähän yli kymmenvuotiaina ja lapsia tehdään elämän aikana runsaasti. Laitan pari kuvaa sieltäkin.

Seuraava paikka oli perhosia katsomaan Palaun putousten lähellä. Putousta emme menneet katsomaan koska kuivuus on täällä vähentänyt joka paikassa veden määrä, joten putouksillakaan ei olisi ollut paljoa vettä. Lisäksi siitä "ei mitäästä" olisi pitänyt pulittaa 200 bathia. Eikä niitä perhosiakaan paljoa ollut. Olin odottanut saavani hyviä perhoskuvia, mutta eihän siitä mitään tullut. Ne mitkä siellä ilmassa lepattivat olivat kaikki saman näköisiä, vähemmän koristeellisia tai edes isoja ja tosi vikkeliä lepattaessaan. En ehtinyt yhteenkään tarkentaa kun jo olivat muualla. Joten se perhosista.

Perhosten jälkeen lähdettiin taas liikkeelle. Kohteena oli Hua Hin Hill Vineyard. Siitä kans kuvia toisaalla. Upea alue ja upeat maisemat. Se ei selityksia kaipaa.

Saunareissulla Paulan ja Eeron kotona. Alla iltavalaistuksessa.

Samaa pihaa vähän aikaisemmin.

Rouva Vihavainen naatiskelee.

Musta buddha istuskelee ja toisen kumartelee. Me emme.

Prätkäpoikia jututtamassa. Kerrankin näki oikeita varusteita motoristilla.

Usko ei ole kauppatavaraa, uskonto on.

Palau - varokaa elefantteja!

Kukka - joku? Erikoinen kuitenkin.

Harvinainen musta orkidea.

                                         

Puutarhakahvilassa Raakel, kahvilan pitäjä, Roger ja Durian.

Kareenilapset lähdössä johonkin juhlimaan ja esiintymään.

Kareenikylää.

Matkan varrelta - sapparotit (ananakset) saaneet hatut päähänsä.

Hua Hin Hill Vineyard

Viimeisenä paikkana tutustuimme matkan varrella Pranburin vanhaan kaupunkiin. Siellä oli markkinat meneillään ja mielenkiintoisia asioita tarjolla. Raakel muisteli lapsuuttaan Chiang Raissa Pohjois-Thaimaassa, jossa oli silloin samantyyppisiä taloja kuin täällä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä:

Illalla menimme vielä kahdestaan suomalaisten karaokeiltaan, jossa lauloin kaksi laulua: Love me tenderin ja Nousevan auringon talon, joka oli "yleisön pyynnöstä". Tosiasiassa yksi henkilö pyysi sen uudelleen kun oli tykännyt minun versiostani. Sitten kotiin nukkumaan. 

23.2.2016  KIRKONMENOJA JA YSTÄVIÄ

Enpä selvinnyt kirjoittelemaan taas vähään aikaan. Sunnuntaina Raakelilla oli jo kello yhdeksän aamulla tulkkaus Bangkok Hospitalissa jonka jälkeen ajoimme taas parikymmentä kilometriä kirkkoon Jaimanarn Churchiin. Tutuistuimme tähän seurakuntaan viime vuonna, jolloin he vielä kokoontuivat täällä kaupungissa pienemmissä tiloissa. Nyt heillä on uusi kirkkorakennus vähän syrjemmässä. Alue on mielenkiintoinen, koska sinne on muodostunut pieni uskovien kylä, jossa on seurakuntalaisten taloja. Meidän tuttavamme Roger ja Durian asuvat itseasiassa ihan uuden kirkon rajanaapureina. Oli ilo olla mukana jumalanpalveluksessa heidän uudessa kirkossaan. Täytyy sanoa, että kyllä täällä uskovat osaavat iloita uiskostaan Jeesukseen. Kun hymyn maassa hymy lähtee aidosti sydämen tasolta ei voi kuin iloita yhteydestä. Tilaisuuden jälkeen oli esirukouspalvelua ja minuakin pyydettiin sinne palvelemaan. Oli ilo olla mukana. Kokouksen jälkeen syötiin yhdessä ja harrastettiin fellowshippiä. Tuo yhdessä syöminen kuuluu joka kokouksen loppuun ja on hieno tapa kohdata ihmisiä. Kokouksen jälkeen ajoimme hetkeksi kotiin ja viideksi ajoimme sitten kaupunkiin syömään suomalaisten ystäviemme kanssa.

Vähän on harmittanut, että onnistuin taas pikkuisen polttamaan itseäni. Onneksi vaan ihan pikkuisen. Huomasin, että mopolla ajaessa kasvot ja kämmenselät altistuvat erityisesti auringolle. Olen pitänyt ajaessa pitkähihaista paitaa etteivät käsivarret pala, mutta en ottanut kämmeniä ollenkaan huomioon. Samoin nenä on nyt punainen. Olen sellainen pastori Petteri Punakuono. Onneksi punaisuus minun tapauksessani johtuu vain auringosta, ei muusta.  Noh, ei haittaa tahtia.

Eilen ajoimme kymmenen kilometrin päähän Eedeniin. Noh, ei kuitenkaan sinne alkuperäiseen vaan suomalaisten suosimaan kylään, joka muodostuu näteistä pikku omakotitaloista uima-altaineen kaikkineen. Veimme Jarmon kanssa yhden kappaleen mopoja sinne ja sitten toin hänet takaisin. Jarmo ja Eila asuvat tässä talossa meidän kanssamme kun isäntäväki on reissussa Uudessa-Seelannissa. Reissumme sattui juuri kuumimpaan aikaan päivästä (+32 astetta) joten ei mikään ihme, että kämmenselät ja kasvot nyt punoittavat.

Uima-allas on ollut kova sana täällä. Jokaisen kaupunkireissun jälkeen tekee mieli pulahtaa altaaseen.
Illalla kuutamossa on kiva köllötellä siinä ja katsella taivaalle. Yhtenä iltana täysikuu tuntui olevan ihan altaan keskellä siinä yläpuolella.

Toissa iltana käväisimme suomalaisten karaokeillassa aivan viime vuotisen asuinpaikkamme lähellä. Saivat innostettu minutkin laulamaan ja kaivoin esille omat bravurini: Nousevan auringon talo ja What a Wonderful World Louis Armstrongin tahtiin. Viimeksi mainittu onnistui niin hyvin, että sain runsaat ablodit ja kehumiset laulamisestani. Vielä eilen aamulla Varikon aamukahvilla jotkut antoivat palautetta laulustani. Noh, hyvä mielihän seuraa aina onnistumista ja niin se seurasi minuakin. Oli ihan kivaa.

Nyt olen tässä kotosalla. Raksu lähti äsken tulkkauskeikalle vaihteeksi San Paulon sairaalaan. Ei ollut oikein innostusta lähteä tuonne aurinkoon polttamaan enempää käsiä ja nenäänsä. Pulahdan kohta taas altaaseen ja otan rauhallisesti. Tässä pikku kuulumisia jälleen. Facessa on joitakin kuvia, jotka olette varmaan jo nähneetkin. Katsotaan saanko tähän liitettyä jotakin.

20.2.2016 DENGUE-KUUMETTA


Eilen oli mielenkiintoinen päivä. Ensin istuin kolmetuntia kuunteluoppilaana vaimoni pitämällä thai-kielen alkeiskurssilla, joka oli Hua Hinin Suomi-seuran kokoontumispaikalla Varikolla. Paikalla oli vähän yli kymmenen suomalaista kielenopiskelijaa. Sitten siirryttiin Bangkok Hospitaliin jonkin matkan päähän, (ei siis Bangkokiin), jossa oli Suomi-seuralle varattu luento Dengue-kuumeesta. Luennon piti sairaalan apulaisylilääkäri, jonka nimeä en edes yritä muistella, saati sitten kirjoittaa. Luento oli englanniksi ja kukas muu sen tulkkasi suomeksi kuin oma Raakelini. On tyttöä täällä nyt työllistetty ahkerasti. Tulkkauksia milloin missäkin.

Denkki-kuume (lempinimi) leviää erityisen hyttysen kautta. jota täällä Kauko-Idässä ja yleensäkin lämpimillä mailla esiintyy. Oireet ovat ensin korkea kuume, silmämunien ja isojen lihasten särky jne. Siihen ei vielä ole rokotetta yleisesti saatavilla. Jossain Etelä-Amerikassa ovat kuulema saaneet jonkinlaisen rokotteen aikaiseksi. Sitä vasta kokeillaan siellä. Tauti on virusperäinen. Jos oleskelet pitempään jossain lämpimässä maassa kannattaa huomioida ainakin seuraavat hyttysten lisääntymispaikat: vanhat auton renkaat, jotka keräävät sisäpuolelleen seisovaa vettä, ulkokukkaruukkujen aluslautaset kannattaa pitää kuivana tai täyttää hiekalla, jolloin ylmääräinen vesi valuu pois. Kukkamaljakot, joihin jää vesi seisomaan, vessanpöntöt (kannet pitää pitää kiinni) jne. Kaikki paikat, joissa on seisovaa vettä. Thailaiset eivät muuten pidä vessanpöntön kantta kiinni kun pelkäävät, että sitä aukaistaessa pöntöstä voi löytyä yllätys. Riski sairastua dengue-kuumeeseen on aika pieni: Yksi tuhannesta voi sen saada. Sitä on neljää eri lajia: ykkönen on lievin ja nelonen on pahin. Kun olet sairastanut ykkösen niin sen jälkeen et sitä voi enää saada, mutta kolme muuta ovat sinulle vielä mahdollisia. Immuniteetti kun syntyy vain yhtä sairastettua lajia vastaan kerrallaan.
Koska lääkettä ei vielä ole niin hyvä vastustuskyky auttaa selviämään taudista, jos ei kokonaan niin ainakin helpottaa varmasti olotilaa.

Kohta lähdetään taas liikenteeseen. Tällä kertaa saippuanvalmistuskurssille (yllätys, yllätys). Hierojamme Durian järjestää kotonaan tällaisen kurssin ja Raksu halusi mennä mukaan. Mikäs siinä. Sittenpähän osaa tämänkin homman. Ja ehkä minäkin.

Illalla saatamme lähteä suomalaisten karaokeiltaan. Harjoittelin eilen netin kautta omia pravureitani: Wonderful World, Nousevan auringon talo, Love me Tender ja Rosvo-Roope. Noh, ei kovin hengellistä, mutta ei pahaakaan. Katsotaan nyt saanko aikaiseksi mennä laulamaan myös. Ehkä tällaisen illan suurin merkitys on olla ihmisten kanssa kun ei aina tiedä minkälaisia keskusteluja syntyy.

Nyt täytyy lopetella. Olkapää alkoi taas vihoitella tätä kirjoitellessa. Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että menen uudelleen lääkäriin ja vaadin perusteellisia tutkimuksia, että mistä tuo ongelma nyt oikeasti johtuu. Eihän tästä enää tule yhtään mitään tällä tavalla.

Mutta valoisasti eteenpäin. Nauttikaa nyt lumesta siellä kun sitä vielä on. Minä nautin täällä auringosta ja etenkin hedelmistä kun niitä täällä on. Palaillaan taas kanavalle. Siunauksin!

Perjantai-illan kattaus. Ei lihota. Tämä on yksi parhaimmista asioista Thaimaassa. Hymiö smile Kävimme paikallisella torilla. . .kaksi ananasta 45 ฿, viisi mangoa 60 ฿, kaksi papaijaa 20฿ ja kaksi terttua banaaneja 45฿ siis yhteensä 170฿ eli noin 4,50€!
Kelpaa herkutella hedelmäsalaatilla. Hymiö smile

ALTAALLA JA HIEROJALLA

Päivä on täällä jo illassa. Kello on 22.00. Siellä se on 17.02. Kohta pääsee koisimaan. Päivä on ollut tosi lämmin. Mittari on liikahdellut siinä +30 paikkeilla. Raxu lähti aamupäivällä mopollaan tulkkauskeikalle ja iltapäivällä mentiinkin sitten vanhojen ystäviemme Rogerin ja Durianin luo tuonne kahdenkymmenen kilometrin päähän kaupungista. Te, jotka ette tunne heitä vielä niin lukaiskaapa noita viime tuotantokauden juttuja niin selviää keitä tarkoitan. Durian hieroi minut tosi hyvin ja perusteellisesti. Täytyy sanoa samaa kuin viime, että koskaan ei ole minua hierottu niin tehokkaaasti kuin täällä. Olen potenut olkapäätäni jo pitkään ja tänään se sai sitten tosi muhevan käsittelyn. On siinä tosi mahtava hieroja. Olen tosi tyytyväinen.

Ajattelin, että saamme illalla hyvän thai-illallisen, mutta tiedossa olikin pizzaa. Rogerin sisko miehineen oli tullut Australiasta ja he laittoivat pizzat iltapalaksi. Noh, kelpasihan sekin. Höysteenä oli ananasta, mangoa ja melonia. Kaikki tuoreita hedelmiä niinkuin nyt Thaimaassa saattaa odottaakin. Hyvä ja leppoisa päivä kaikenkaikkiaan.

Aamu-uinnin vuoro.

Vähän kadun elämää.

Kuormuri. Ehkä huomasitkin jo! :)

VUOSI 2016 JA JÄLLEEN HUA HIN

17.2. 2016

Vihdoinkin täällä. Olen ollut jo muutaman päivän kuin kissa pistoksissaan kaivaten päästä tänne. Kun vaimokulta lähti reissuunsa vuoden alussa, niin huomasin kuinka vaikeaa oli jäädä kotiTaavettiin. Olisin niin mieluusti lähtenyt mukaan. Siinä kärvistellessäni yksin kotona tajusin oikeasti kuinka paljon tykkäsin olla täällä viime vuonna. Eilen sitten saavuin sinivalkoisin siivin: Finnairin upouudella A 350 koneella. Toisella joka suostui pelaamaan. Noiden uutukaisten kanssa on ollut kovasti kaikenlaista pikkuvikaa ja lentojakin on peruttu sen takia. Nyt onneksi hoksasivat vaihtaa konetta ja oltiin vain tunti ja kaksikymmentä minuuttia lähdöstä myöhässä. Hienosti tämä uutukainen sitten liiteli Helsingistä Bangkokiin. Eikä kestänyt kuin 8 tuntia ja parikymmentä minuuttia päälle.

Tästä lähdettiin. Olkkarin ikkunan näkymiä 14,2, 2016

Tällä uutukaisella lennettiin 15.2. 2016

Tänne päädyttiin.

Ja väsyttävän matkan jälkeen tänne.

Tällä me pärtsäillään.

Bangkokissa sitten bussiin ja kolmentunnin ajomatkalle Hua Hiniin. Jo heti kentällä kun parkkialueen vieressä näin kaksi palmua niin tuli olo, että olen KOTONA! Kun sitten bussin ikkunasta katselin maisemia niin olo oli tosi kodikas. Vaikka Bangkokista lähtien tienvierus on täynnä kaikenlaisia teollisuuslaitoksia ja muuten vain enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisiä rakennuksia niin kuitenkin koin sisälläni, että täällä minä haluan olla. Vaikka liikenne on ihan kaoottista ja vaarallistakin paikoin, denguekuumehyttyset lentelevät, kulkukoirat vaeltelevat ympärillä niin minä rakastan Thaimaata.

Vaimo on asunut täällä ystäväperheen talossa ja tännehän minäkin asetuin. Raakel (vaimoni, jos joku ei satu tietämään) on harjoitellut jo pikkuskootterilla ajoa ja sillä pääsimme eilen illalla jo ensimmäiselle lenkille kaupungin keskustaan. Oli kyllä aika vempain ajettavaksi. Ohjaus oli niin herkkä että ajosta ei meinanut tulla mitään. Ei toiminut kaksi päällä ajettaessa ollenkaan. Raakel, joka oli ajanut samaisella mopolla pelkäsi lähes henkensä edestä kun minä yritin pitää "tuulen viemää-laitteen" tiellä. Noh, kyllä me iltatorille selvisimme ja sitten vielä takaisinkin. Mutta ei kyllä enää ikinä sillä laitteella. Seuraavan päivänä, joka on toiselta nimeltään myös tänään saimme käyttöömme isännän custommoottoripyörän, joka on 200 kuutioinen Keeway. Nyt ei ollut ongelmaa. Vanha motoristi pääsi nauttimaan olostaan moottoripyörän päällä ja vaimonkaan ei tarvinnut pelätä.
Kävimme immigrationissa l. maahanmuuttovirastossa ilmoittamassa täälläoloaikani osoitteen heille, jonka jälkeen Raksulla (edelleen vaimoni) oli muutama tulkkaus paikallisten suomalaisten asioissa. Päivä meni leppoisasti ja nyt istuskelen täällä "kotona" taas ja Raksu jatkaa tulkkausta San Paulon sairaalassa tuossa keskustassa. Tuleekin varmaan kohta kotiin. Tulikin jo ennenkuin ehdin julkaista tätä.

Näin tämän reissun ensimmäinen koko päivä Hua Hinissa on pikkuhiljaa kallistumassa iltaan. Kello on seitsemän ja kaukoidän pehmeä pimeys on laskeutunut yllemme. Puolikuu möllöttää selällään ja sirkat sirittelevät. Voi kun minä sitten tykkään.