VÄHÄN TAUKOA 27.1. 2015

Joku on ilmeisesti jo ihmetellyt, että missä se Esa luuraa kun ei ole kirjoitellutkaan pitkään aikaan mitään. Täällähän sitä edelleen Hua Hinissa luurataan. Tuli vaan sellainen luomistauko, joka saattaa yllättää muitakin taiteilijasieluja kuin minua. Huomasin, että tästä blogista meinasi tulla eräänlainen pakkomielle, jota piti olla kirjoittamassa joka päivä. Siihen kun jokin asia menee niin siitä tulee rasite. Minun täytyi oikein miettiä, että ketä varten tätä blogiani kirjoittelen. Olen suurimman osan elämästäni elänyt toisia ihmisiä varten ja unohtanut omat tarpeeni, harrastukseni ja toiveeni. Siitä minulla on paljon kokemusta. Kun aikanani väsyin pastorintoimessani niin eräs ystäväni ehdotti minulle, että tee nyt jotain sellaista mistä itse tykkäät. Yllätyin kun minun piti todella alkaa miettiä, että mistä minä OIKEASTI tykkään. En heti siltä istumalta keksinyt mitään mistä tykkäisin. Aika järkyttävää, vai mitä? Niin sitä vain voi käydä
.
Nyt huomasin, että blogistani alkoi tulla velvollisuus. Mitä ihmiset nyt ajattelevat kun se ei kirjoitakaan? Jouduin todella miettimään miksi tätä blogiani kirjoitan. Teenkö tätä velvollisuudesta toisia ihmisiä kohtaan vai omaksi ilokseni? Sitten päätin, että joka päivä tätä ei ole pakko kirjoittaa. Minä olen nyt vuorotteluVAPAALLA ja sen täytyy olla aikaa ilman velvollisuuksia.  Joten nyt kirjoittelen silleen harvemmin tai fiilisten mukaan. Onneksi sinä joka luet näitä kookospakinoitani olet ymmärtäväinen minua kohtaan.  :)

Mutta hei, tässä minä nyt kirjoittelen kuitenkin. Nämä muutamat blogivapaa päivät ovat olleet ihan mielenkiintoisia. Sunnuntaina olimme jälleen Jai Jarnamarn Hua Hin - seurakunnassa kokouksessa ja täytyy sanoa, että kyllä siellä ylistys raikuu. Taisin facebookissakin tästä jo kirjoitella. Tykkään kovasti olla tällaisen eläväisen seurakunnan keskellä, jossa on iloa ja riemua, toivoa ja rohkeutta Jeesuksessa. Kokouksen jälkeen hyppäsimme Hondamme päälle ja köröttelimme 28 kilometriä Hua Hinista pohjoiseen Cha Amiin, jossa tapasimme Karhulan Helluntaiseurakunnan entisen pastorin Antti Jääskeläisen. Antin isä on asunut Thaimaassa 6-7-vuotta ja asuu tällä hetkellä Cha Amissa omassa pikkutalossaan gekkoliskoineen ja pikkumuurahaisineen päivineen. Oman telttasaunankin hän on tontillensa rakentanut ja sainpa minäkin käydä pikaisissa löylyissä siellä.

Antti vei meidät kävelylle rantakadulle joka olikin hieno alue. Odotin samanlaista katua Hua Hinissakin, mutta eihän täällä ole sellaista. Tosi vilkas pääkatu harvoine virallisine ylityspaikkoineen eristää ranta-alueen muusta kaupungista. Cha Amissa katu kulkee ihan rannan tuntumassa ja sen varrella on mitä moninaisempia myyntikojuja. Etupäässä ruokakojuja ja sitten vähän parempia ravinteleita. Istahdimme syömään yhteen alkuperäiseen kuppilaan ja ruoka oli tosi hyvää ja makuja ja puhtia riitti. Tuo puhti onkin asia, johon vaan pitää tottua. Maassa maan tavalla. Olemmekin ihmetelleet täällä, että miksi suomalaiset tilaavat lähes tulkoot nakit/ranskalaiset-linjan sapuskoja täällä kun tarjolla on mitä mahtavampia thailaisia makuelämyksiä. Eilen kävimme uudessa paikassa syömässä tuossa kävelymatkan päässä ja tilasimme inkiväärikanaa ja valkosipulipossua ja papaijasalaattia, joka on mukavan tulista. Nam, nam. Oli herkkua! Jälkiruualle kävelimme taas ruokatorille ja söimme yhdessä viiden jäätelöpallon annoksen. Siinä oli vanilja-, suklaa-, lime-, suklaamuro- ja sateenkaarijäätelöä. jossa oli eri värejä. Mitä lienee olleetkaan. Mutta hyvää oli. Sitten olikin hyvä kävellä asunnolle nukkumaan.

Tänä aamuna kävin taas salilla tai siinä kuntokatoksessa. Minun lemppariksi on muodostunut juoksumatto. Eilen ja tänä aamuna pistelin menemään puolituntia molempina päivinä pienellä vastuksellakin. Sitten jalkaprässiä ja käsijuttuja. Pikkuhiljaa tässä edetään.

Kymmeneltä olin Varikolla Hua Hinin Suomi-motoristien tapaamisessa, jossa päätettiin tehdä "moporetki" etelään. Tuonne viiden sadan kilometrin päähän ja matka kestäsi neljä päivää. On se aikamoinen matka ajella pikkuskootterilla, mutta onneksi matkavauhti ei ole kuin 60-70 km tunnissa ja ajorupeamat sellaiset viisikymmentä kilometriä kerrallaan, jonka jälkeen tauko. Nämä ovat aika kovia reissaamaan täällä. Olivat jossain vaiheessa käyneet Kwai-joella saakka. Tuolla lähellä Burman tai nykyisin Myanmarin rajaa. Tuleekin mielenkiintoinen retki. On vain sellainen tunne, että tulee omaa bemaria ikävä. Sekun on tehty pitkille matkoille ja kulkee tiellä kuin juna. Skootterilla on välillä sellainen tunne, että tuuli vie mennessään.

Ensi sunnuntaina klo 7 hyppäämme Varikolla minibussiin ja huristelemme Bangkokiin moottoripyörämessuille ja saattaa olla että tapaamme siellä Markkasen Markun, joka on seikkaillut täällä Thaimaassa ja muuallakin jo kuukausia. Hän osallistui aikanaa yhteen Selviytyjät- sarjaankin. En muista miten hänen siinä kävi. Täytyy kysyä jos nähdään. Markku ja vaimonsa olivat yhtenä kesänä meidän avioliittoleiriryhmässämme ja sieltä opimme heitä paremmin tuntemaan. Mielenkiintoisia aikoja edessä.

Mutta nyt taidan laittaa sulkakynäni taas laatikkoon ja palataan asiaan taas kun inspiraatio iskee! Siunauksia vaan täältä taas! PS. Lämpötila on nyt +29 astetta ja hiki valuu. Ovat luvanneet lähipäiviksi tänne sellaista +32 astetta, joten mukavaa kun vähän lämpenee. Antti muuten valitteli, että kyllä täällä Thaimaassa yöllä palelee niin, että joutuu vetämään lisää vällyjä niskaan. Hän on juuri kierrellyt moottoripyörällä Intiaa vuoden verran. On isä ja poika samaa heimoa tässäkin mielessä. Nyt tuo mumma yhdisti Skypellä Tampereelle Annin huusholliin, joten menempä kuulolle.