LOIKOILUA JA SYNTTÄREITÄ 12.1. 2015

Eilinen (12.1.) päivä meni kotona ollessa. Raakel lähti jo klo 8 tulkkausreissuillensa ja minulle jäi aikaa puuhastella tässä asunnolla. Noh, eihän tässä kauheasti ole varsinaista puuhasteltavaa kun on huone, vessa/suihku ja pieni partsi. Oli kuitenkin aikaa olla itsekseen. Sain kuin sainkin videon You Tubeen kun oikein yritin ja etsin netistä tietoa ja se oli oikea työvoitto. Siellä se tuubissa nyt pyörii. Se lentovideopläjäys. Hyttysen kokoinen. Pitäisi mennä Ruotsalaisen Reijon oppiin, että oppisi näiden pläjäysten tekoa kunnolla. Ongelma on vain,että Reijo asuu Kokkolassa saakka. Vaikka onkin nyt tällä hetkellä tuossa lahden toisella puolella, siis tämän Thaimaan lahden. Oikeastaan yhtä kaukana kuin Kokkola on Taavetista. Tietysti veneellä olisi lyhyempi matka.

Otin aikaa myös hiljentymiseen. Löysin You Tubesta Ruth Fasalin ylistysmusiikkia, jota soitan kotonakin rukoushetkissäni ja laitoin sitä kuulumaan. On se erikoista miten Jumalan voitelemien muusikoiden soitossakin voi kokea Jumalan voitelun ja läsnäolon. Tässä minä palvoin Jeesusta yksin meidän 16 neliön yksiössämme ja löysin itseni itkemästä Pyhän Hengen läsnäolossa. Olen huomannut, että kun pääsee kokemaan Jumalan kirkkauden läsnäoloa niin se menee syvälle tunteisiin saakka. Monesti puhutaan Pyhän Hengen läsnäolon yhteydessä nauramisesta, mutta itse, oman kokemukseni perusteella, olen alkanut ymmärtää, että kun Jumalan todellinen kirkkaus laskeutuu niin sitä ennemminkin alkaa itkeä. Ei pelosta, surusta eikä murheesta vaan silkasta rakkauden kokemisen määrästä. Näin minulle ainakin tapahtuu joka kerta. Koen voimakkaasti Jumalan rakkauden päälläni ja tuon syvän rakkauden vaikutuksesta jostain syvältä sisimmästäni alkaa nousta vastakaiku tuohon rakkauteen. Se nousee syvänä tunteena Jeesusta kohtaan ja siinä en enää naura vaan olen täysin upoksissa Häneen ja Hänen läsnäoloonsa. Itku nousee syvästä kiitollisuudesta Jeesusta kohtaan, Se on rakkauden kyyneliä. Pyhän Hengen läsnäolossa rakkaudesta murtuneen sydämen kiitollisuutta. En tiedä osaanko kuvailla sitä tunnetta jota koen, mutta jotain tällaista se varmasti on.




Illalla meidät haettiin synttäreille. Ne eivät olleetkaan Phanatpoonin vaan pastorirouvan 46-vuotissynttärit. Oli ihan mukava ilta yhdessä. Pieni määrä seurakuntalaisia oli kokoontunut ylistyksenjohtajan kotiin viettämään juhlaa. Ilta meni ruokailun ja seurustelun parissa ja tunnelma oli leppoisa. Oli mielenkiintoista, että sillä kulmalla kaupunkia asui useampi seurakuntalainen naapureina. Pastorin talo oli heti ylistyksenjohtajan talon vieressä. Sitten siinä ihan lähellä asuivat David ja Pamela ja Roger ja Phanatpoon. Ja sitten oli vielä joitakin muita. Heillä on rakenteilla uusi kirkkorakennus myös ja se on keskellä tuota uskovien "kylää". Seurakunta saa käydä todellista hengellistä sodankäyntiä, kun lähellä on muslimien kokoontumispaikka. Joskus sieltä kuuluukin imaamin "iltahuuto". Takaisin asunnolle päästiin illalla kahden iloisen sisaren kanssa. Olivat kovia puhumaan ja kun kissa meni tien yli tunnistin sanojen joukosta sanan "miau" . Se olikin kaikki mitä ymmärsin.