VUOSI 2016 JA JÄLLEEN HUA HIN

17.2. 2016

Vihdoinkin täällä. Olen ollut jo muutaman päivän kuin kissa pistoksissaan kaivaten päästä tänne. Kun vaimokulta lähti reissuunsa vuoden alussa, niin huomasin kuinka vaikeaa oli jäädä kotiTaavettiin. Olisin niin mieluusti lähtenyt mukaan. Siinä kärvistellessäni yksin kotona tajusin oikeasti kuinka paljon tykkäsin olla täällä viime vuonna. Eilen sitten saavuin sinivalkoisin siivin: Finnairin upouudella A 350 koneella. Toisella joka suostui pelaamaan. Noiden uutukaisten kanssa on ollut kovasti kaikenlaista pikkuvikaa ja lentojakin on peruttu sen takia. Nyt onneksi hoksasivat vaihtaa konetta ja oltiin vain tunti ja kaksikymmentä minuuttia lähdöstä myöhässä. Hienosti tämä uutukainen sitten liiteli Helsingistä Bangkokiin. Eikä kestänyt kuin 8 tuntia ja parikymmentä minuuttia päälle.

Tästä lähdettiin. Olkkarin ikkunan näkymiä 14,2, 2016

Tällä uutukaisella lennettiin 15.2. 2016

Tänne päädyttiin.

Ja väsyttävän matkan jälkeen tänne.

Tällä me pärtsäillään.

Bangkokissa sitten bussiin ja kolmentunnin ajomatkalle Hua Hiniin. Jo heti kentällä kun parkkialueen vieressä näin kaksi palmua niin tuli olo, että olen KOTONA! Kun sitten bussin ikkunasta katselin maisemia niin olo oli tosi kodikas. Vaikka Bangkokista lähtien tienvierus on täynnä kaikenlaisia teollisuuslaitoksia ja muuten vain enemmän tai vähemmän rähjäisen näköisiä rakennuksia niin kuitenkin koin sisälläni, että täällä minä haluan olla. Vaikka liikenne on ihan kaoottista ja vaarallistakin paikoin, denguekuumehyttyset lentelevät, kulkukoirat vaeltelevat ympärillä niin minä rakastan Thaimaata.

Vaimo on asunut täällä ystäväperheen talossa ja tännehän minäkin asetuin. Raakel (vaimoni, jos joku ei satu tietämään) on harjoitellut jo pikkuskootterilla ajoa ja sillä pääsimme eilen illalla jo ensimmäiselle lenkille kaupungin keskustaan. Oli kyllä aika vempain ajettavaksi. Ohjaus oli niin herkkä että ajosta ei meinanut tulla mitään. Ei toiminut kaksi päällä ajettaessa ollenkaan. Raakel, joka oli ajanut samaisella mopolla pelkäsi lähes henkensä edestä kun minä yritin pitää "tuulen viemää-laitteen" tiellä. Noh, kyllä me iltatorille selvisimme ja sitten vielä takaisinkin. Mutta ei kyllä enää ikinä sillä laitteella. Seuraavan päivänä, joka on toiselta nimeltään myös tänään saimme käyttöömme isännän custommoottoripyörän, joka on 200 kuutioinen Keeway. Nyt ei ollut ongelmaa. Vanha motoristi pääsi nauttimaan olostaan moottoripyörän päällä ja vaimonkaan ei tarvinnut pelätä.
Kävimme immigrationissa l. maahanmuuttovirastossa ilmoittamassa täälläoloaikani osoitteen heille, jonka jälkeen Raksulla (edelleen vaimoni) oli muutama tulkkaus paikallisten suomalaisten asioissa. Päivä meni leppoisasti ja nyt istuskelen täällä "kotona" taas ja Raksu jatkaa tulkkausta San Paulon sairaalassa tuossa keskustassa. Tuleekin varmaan kohta kotiin. Tulikin jo ennenkuin ehdin julkaista tätä.

Näin tämän reissun ensimmäinen koko päivä Hua Hinissa on pikkuhiljaa kallistumassa iltaan. Kello on seitsemän ja kaukoidän pehmeä pimeys on laskeutunut yllemme. Puolikuu möllöttää selällään ja sirkat sirittelevät. Voi kun minä sitten tykkään.