23.2.2016  KIRKONMENOJA JA YSTÄVIÄ

Enpä selvinnyt kirjoittelemaan taas vähään aikaan. Sunnuntaina Raakelilla oli jo kello yhdeksän aamulla tulkkaus Bangkok Hospitalissa jonka jälkeen ajoimme taas parikymmentä kilometriä kirkkoon Jaimanarn Churchiin. Tutuistuimme tähän seurakuntaan viime vuonna, jolloin he vielä kokoontuivat täällä kaupungissa pienemmissä tiloissa. Nyt heillä on uusi kirkkorakennus vähän syrjemmässä. Alue on mielenkiintoinen, koska sinne on muodostunut pieni uskovien kylä, jossa on seurakuntalaisten taloja. Meidän tuttavamme Roger ja Durian asuvat itseasiassa ihan uuden kirkon rajanaapureina. Oli ilo olla mukana jumalanpalveluksessa heidän uudessa kirkossaan. Täytyy sanoa, että kyllä täällä uskovat osaavat iloita uiskostaan Jeesukseen. Kun hymyn maassa hymy lähtee aidosti sydämen tasolta ei voi kuin iloita yhteydestä. Tilaisuuden jälkeen oli esirukouspalvelua ja minuakin pyydettiin sinne palvelemaan. Oli ilo olla mukana. Kokouksen jälkeen syötiin yhdessä ja harrastettiin fellowshippiä. Tuo yhdessä syöminen kuuluu joka kokouksen loppuun ja on hieno tapa kohdata ihmisiä. Kokouksen jälkeen ajoimme hetkeksi kotiin ja viideksi ajoimme sitten kaupunkiin syömään suomalaisten ystäviemme kanssa.

Vähän on harmittanut, että onnistuin taas pikkuisen polttamaan itseäni. Onneksi vaan ihan pikkuisen. Huomasin, että mopolla ajaessa kasvot ja kämmenselät altistuvat erityisesti auringolle. Olen pitänyt ajaessa pitkähihaista paitaa etteivät käsivarret pala, mutta en ottanut kämmeniä ollenkaan huomioon. Samoin nenä on nyt punainen. Olen sellainen pastori Petteri Punakuono. Onneksi punaisuus minun tapauksessani johtuu vain auringosta, ei muusta.  Noh, ei haittaa tahtia.

Eilen ajoimme kymmenen kilometrin päähän Eedeniin. Noh, ei kuitenkaan sinne alkuperäiseen vaan suomalaisten suosimaan kylään, joka muodostuu näteistä pikku omakotitaloista uima-altaineen kaikkineen. Veimme Jarmon kanssa yhden kappaleen mopoja sinne ja sitten toin hänet takaisin. Jarmo ja Eila asuvat tässä talossa meidän kanssamme kun isäntäväki on reissussa Uudessa-Seelannissa. Reissumme sattui juuri kuumimpaan aikaan päivästä (+32 astetta) joten ei mikään ihme, että kämmenselät ja kasvot nyt punoittavat.

Uima-allas on ollut kova sana täällä. Jokaisen kaupunkireissun jälkeen tekee mieli pulahtaa altaaseen.
Illalla kuutamossa on kiva köllötellä siinä ja katsella taivaalle. Yhtenä iltana täysikuu tuntui olevan ihan altaan keskellä siinä yläpuolella.

Toissa iltana käväisimme suomalaisten karaokeillassa aivan viime vuotisen asuinpaikkamme lähellä. Saivat innostettu minutkin laulamaan ja kaivoin esille omat bravurini: Nousevan auringon talo ja What a Wonderful World Louis Armstrongin tahtiin. Viimeksi mainittu onnistui niin hyvin, että sain runsaat ablodit ja kehumiset laulamisestani. Vielä eilen aamulla Varikon aamukahvilla jotkut antoivat palautetta laulustani. Noh, hyvä mielihän seuraa aina onnistumista ja niin se seurasi minuakin. Oli ihan kivaa.

Nyt olen tässä kotosalla. Raksu lähti äsken tulkkauskeikalle vaihteeksi San Paulon sairaalaan. Ei ollut oikein innostusta lähteä tuonne aurinkoon polttamaan enempää käsiä ja nenäänsä. Pulahdan kohta taas altaaseen ja otan rauhallisesti. Tässä pikku kuulumisia jälleen. Facessa on joitakin kuvia, jotka olette varmaan jo nähneetkin. Katsotaan saanko tähän liitettyä jotakin.