UPEASTA KOKEMUKSESTA TOISEEN 20.3.2015

Pieni vuoristolainen matkamies maan. Minne lienee matkalla?

Poliiseja piisasi.

Hotelliaamiainen.

Tulipahan ajettua tuk tukillakin. Ihan hirveä kapistus! 

Aitoa itämaista hotellitunnelmaa.

Hotellin ulkoilmakeittiö.

Onpa taas ehtinyt hikeä valua Esan kehossa viime kirjoittamisen jälkeen. Anteeksi vähän brutaali ilmaisuni, mutta tähän säähän todella istuva ilmaus. Nytkin tässä huoneessamme istun ja kirjoittelen tätä blogia ja hikinorot valuvat selkänahassa. Ulkona taitaa olla + 35 astetta varjossa. Että lämpöä täällä piisaa.
Olemme taas olleet jonkinverran reissun päällä kuten jotkut teistä olette facebookista huomanneet. Olimme viime viikonloppuna Pohjois-Thaimaassa Chiang Raissa. Pelkkä matkustaminen sinne ja takaisin on oma seikkailunsa.

Täältä ensin kolme-neljä tuntia mini-bussilla Bangkokiin ja sieltä yö- tai päiväbussilla kaksitoista tuntia Chiang Raihin. Tulee istumista ihan kotitarpeiksi. Onneksi bussit ovat kohtalaisen mukavia ja niissä palvelu pelaa. Takaisin tullessa saimme ihan erityistä kohtelua kun jo matkan alussa autopalvelija punaisessa kultakauluksisessa virkatakissaan jakoi kaikille ensin vesipullot ja sitten pienet rasiat, joissa oli neljää eri sorttia pullan puolta. Sen jälkeen jaettiin kosteuspyyhkeet, että sai puhdistaa sormensa ja vaikka kasvonsa jos halusi. Tämän pienen alkupalan jälkeen oli mukava kääntää selkänoja nukkuma-asentoon ja laittaa sellkänojassa oleva hieroja päälle. Se pyöritteli nystyröitä mukavasti alaselän alueella. Kolmesta TV-ruudusta tuli matkaohjeita, joiden mukaan tekemisestä matkasta tulisi antoisa. Mukana oli kaksi kuljettajaa, jotka vaihtoivat ajovuoroja säännöllisesti. Myös turvaohjeet tulipalon ja kolarinkin varalta annettiin TV-ruudun kautta. Oltiin kuin lentokoneessa. Puolilta päivin pysähdytiin puolen tunnin lippuun kuuluvalle aterialle, joka jaettiin pysähtymispaikalla olleen ravintolan taholta. Sitten taas matkaan. Vähän ajan päästä jaettiin taas pullat ja tarjolla oli nyt kahvia tai teetä. Autopalvelija kulki käytävällä tarjottimensa kanssa. Alkumatkan elokuvana oli Star Trek ja toisena leffana vähän myöhemmin Herkules. Elokuvat olivat dubattu thaikielelle, joten kieltä osaamaton sai itse keksiä näyttelijöiden vuorosanat. Niin yritin hetken aikaa tehdäkin ja lopulta jaettiin taas kosteuspyyhkeetkin. Tietysti firman puolesta oli mahdollista käyttää niskatyynyjä ja huopia. Huovat ovat tarpeen varsinkin yöbusseissa kun ilmastointi pitää auton sisätilan jopa liiankin viileänä. Menomatkalla meinasti olla melkein kylmä. Takaisin tullessa jouduimme useamman kerran poliisiratsiaan, jossa poliisit nousivat bussiimme ja tarkastivat matkustajien paperit. Meitä farangeja ei tarkistettu kertaakaan. Noh, mehän olemme Raakelin kanssa niin kiltin näköisiäkin. Etsivät ehkä laittomia maahantulijoita kun Myanmarin ja Laosin rajan tuntumasta oltiin tulossa.

Bangkokissa oltiin sen verran myöhään, että minibussit eivät enää kulkeneet, joten hakeuduttiin hotelliin. Raxu kysyi bussiaseman infosta lähintä halpaa hotellia ja sieltä tarjottiin viemään meidät hotelliin, jossa oli yö 1000 bathia. Pientä vedätyksen makua oli ilmassa kun kyyti oli 150 bathia ja osoittautui tuk tukiksi, mutta me oltiin jo niin väsyneitä, että ei jaksettu enää ajatella asiaa ja suostuttiin tarjoukseen. Hotellille päästiin ja se  osoittautui vanhaksi varmaan viisi-kuusikymmentä luvulla rakennetuksi taloksi. Huone oli vähän nuhjuinen ja vessan pönttökin oli varmaan kuusikymmentälukulainen, mutta kelpasi meille. Ja hyvin nukutti. Aamulla thailainen aaminainen naamaan ja menoksi. Aamiainen koostui riisikakusta ja lisukkeista. Keittiö oli aito ulkoilmakeittiö. Avaimesta piti jättää illalla kahdensadan pathin pantti, jonka kyllä sitten aamulla sai takaisin. Että sellainen pikkuhotelli. Noh, se matkoista. Mennään vielä takaisin Chiang Raihin.

Chiang Rai on siinä mielessä viehättävä kaupunki kun se on vielä niin originaali, alkuperäisen oloinen kaukoidän kaupunki. Silmiini pisti jo bussissa mennessä, että maalla näkyi paljon enemmän perinteisiä tolppien päälle rakennettuja taloja, joita ei mielestäni täällä etelässä ole enää paljonkaan. Muutamat niistä olivat tosi viehättävän näköisiä.

Pohjoisesta Laosin ja Myanmarin puolelta tuleva metsäpalojen savu oli levinnyt näillekin seuduille ja maisema oli aika harmaa. Useat ihmiset kulkivat hengityssuojaimien kanssa. Thaimaan puolella on peltojen kulottaminen ymmärtääkseni kielletty kun juuri niistä johtuen tuli usein riistäytyy käsistä ja leviää näin kuivana aikana metsiin. Vuorilta sitä on tosi vaikea sammuttaa ja niin palot saavat aika vapaasti siellä mellastaa. Joskus ne sitten leviävät myös maalaiskyliin ja saavat isoa vahinkoa aikaiseksi.

Majoituimme Indochina Bible Training Centerin vierastaloon, josta saimme kolme huonetta käsittävän lukaalin käyttöömme. Ensimmäinen päivä meni puoliksi unessa kun olimme tulleet yöbussilla, joka oli lähtenyt Bangkokista edellisenä iltana puoli yhdeksän maissa. Chiang Raissa olimme aamulla 8.15. Bussi oli kaksikerroksinen ja korkea, joka aiheuttaa sen, että ylhäällä istuvat kokevat osakseen aikamoista huojuntaa. Katselin kanssamatkustajiamme kateellisina kun he vain nukkuivat ja minä valvoin. Niskaongelmien vuoksi autossa pitkään istuminen ei ole kivaa. Täytyy ottaa kotiin päästyä niskajumppaohjeet esille ja aloittaa jumppaaminen ja lihasten vahvistaminen.

Raamattukoulu on mielenkiintoinen paikka. Heillä on siellä vähän vaihdellen kahdestakymmenestä neljäänkymmeneen opiskelijaa. Raamatuntietouden lisäksi heille opetetaan erilaisia käytännön taitoja myös. Tytöt saavat oppia kauneudenhoidosta ja onpa koululla jopa oma kauneudenhoitola kaupungin keskustassa. Lisäksi opetellaan ompelukaavojen tekoa ja ompelua sekä hiustenleikkuuta. Näin osa oppilaista voi kouluttautua jopa ammattiin. Osa opiskelijoista tulee Laosin puolelta maalaiskylistä ja heillä ei ole mahdollisuutta saada muuten ammatillista koulutusta. Yksi näistä Laosista tulleita tytöistä halusi jutella Raakelin kanssa ja kertoi, että hän oli ollut jo lapsesta saakka uskossa ja kertoi, että he vielä jokin aika sitten joutuivat kokoontumaan metsässä kommunistien pelossa. Nyt heillä oli siellä vapaus toimia. Oli muutenkin liikuttavaa ja joskus vähän vaikeaakin ottaa vastaan sitä kunnioitusta, jota nämä nuoret osoittivat meitä vanhempia kohtaan. Kun aamulla oppilaat toivat meille aamupalan huoneeseemme niin tytöt eivät oikein tienneet miten olisivat olleet meidän edessämme. Hyvin kumarassa meidät ohitettiin ja joskus tuntui kuin olisin ollut kuningas, vaikka en tietysti olekkaan.  Idässä hyviin tapoihin kuuluu vanhemman ihmisen kunnioitus ja nuoremman ihmisen pää ei saisi olla vanhemman ihmisen pään yläpuolella. Tietysti vain silloin kun toinen ohitetaan esimerkiksi läheltä. Tätä meidän länkkäreiden on vaikea joskus ottaa vastaan. Meillä kun tuo toinen toistemme kunnioitus on välillä ihan hakusessa. Varsinkin nuorten kunnioitus vanhempia ja muita auktoriteetteja kohtaan. Meillä saatetaan aukoa päätä ihan miten sattuu vaikka kohteena olisi harmaapää vanhus. Tämä on meille suuri tappio. Nuorilla olisi niin paljon oppimista vanhemmilta ihmisiltä, jos vain pysähdyttäisiin heitä kuulemaan. Lisäksi koululla on oma radiostudio, jossa tehdään radio-ohjelmia sekä kaksikymmentäviisipaikkainen lastenkoti.
Koulun johtajana toimii Raakelin isän oppilaana jo kuusitoistavuotiaana ollut azaan (opettaja) Suraphong, joka paimentaa opiskelijoita kuin isä. Azaan Suraphongilla on viisi lasta ja italialainen vaimo. Oli mukava tavata heitä ja tutustua heihin. Kolme lapsista toimii isän apuna raamattukoululla.

Kun kuuntelin Suraphongin elämäntarinaa, jonka hän kertoi seurakunnassaan niin opin yhä enemmän arvostamaan appivanhempieni työtä Thaimaassa. Kun ajattelen niitä olosuhteita mitkä ovat vallinneet  täällä kuusikymmentäluvulla niin ei voi muuta kuin hattua nostaa sen ajan läheteille. Se on ollut aikamoinen uhritie, jota on jouduttu kulkemaan. Raili ja Aarnokin ovat tulleet tänne kolmen lapsensa kanssa ja mitään valmista ei ole ollut. Lasten koulu on pitänyt aloittaa ihan tyhjästä ja työ on pitänyt aloittaa kielenopiskelun alkeista. Kun nyt katseli raamattukoulua Chiang Raissa ja oli mukana ison seurakunnan (350 jäsentä) kokouksessa niin totesin itsekseni, että ei appivanhempien työ ole hukkaan mennyt. Se kuusitoista vuotias nuori mies, jonka Aarno-vaari otti aikanaan huomaansa ja koulutti ja opetti häntä monin tavoin, on nyt kuusikymmentäyksivuotias kokenut Herran palvelija, joka johtaa raamattukoulua ja toimii ison seurakunnan johtavana pastorina.
Nyt lähden liikenteeseen, mutta jatkan myöhemmin lisää näistä tuntemuksistani.