PARISUHTEEN KEHITYSKESKUSTELUT

Voi korona minkä teitkään! Uutisista voi kuulla kuinka koronapandemia on saanut aikaan ongelmia perheissä lisääntyneen alkoholinkäytön ja neljän seinän sisällä olemisen takia. En ihmettele yhtään, että ongelmia on alkanut nousta esiin. Olemme olleet niin kiireisiä työelämässämme ja harrastuksissamme, että ihmissuhteita ei ole pahemmin tarvinnut ajatella. Perheissä lapset on kiikutettu aamuisin kouluun tai päiväkotiin, ja vanhemmat ovat jatkaneet siitä työhön. Iltapäivällä on kotiuduttu ja jokainen perheenjäsen on vaipunut omaan kännykämaailmaansa. Eipä siinä paljoa jaksa ihmissuhteita ajatella. Noh, tämä oli nyt vähän liikaakin yksinkertaistettu, mutta jotensakin näin. Yhtäkkiä joudutaan olemaan päivät pitkät yhdessä neljän seinän sisällä. Kuinkas nyt suu pannaan?

Omalla kohdallamme huomasimme vaimoni Raakelin kanssa, että tämä aika toi meillekin haasteita mukanaan. Olemme jo ainakin seitsemän vuoden ajan viettäneet elämää käytännöllisesti katsoen omilla tahoillamme. Joku kerran totesi, että tekin elätte nyt asumuserossa. Noh, ei onneksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun Raakel aloitti tulkkiopiskelut Helsingissä noin sen seitsemän vuotta sitten, hän oli viikot pois kotoa. Valmistumisensa jälkeen töitä löytyi pääasiallisesti pääkaupunkiseudulta, josta sitten löytyi alivuokralaiskämppä ystävättären luota. Niin tämä meidän ”asumuseromme” jatkui ja jatkuu virallisesti vieläkin heti kun mahdollisuus läsnäolotulkkauksiin taas uudelleen avautuu. Nyt ne vähäiset työt mitä on ollut ovat olleet puhelintulkkauksia, jotka voi hoitaa täältä Mäntyharjultakin käsin.

Mutta itse asiaan. Nyt kun olemme olleet kuukauden päivät yhdessä 24/7 niin olemme huomanneet, kuinka haasteellista on jälleen ollut sovittaa kahden ihmisen elämää samojen seinien sisäpuolelle. Erillään olo on tuonut molemmille omia rutiineja ja ajattelutapoja asioista, joten olemme joutuneet nyt istumaan aloillemme ja käymään avioliittoamme ja suhdettamme koskevia kehityskeskusteluja. Keskusteluja siitä mikä ärsyttää toista, mitä odotuksia meillä on toisiamme kohtaan, miten löydämme taas yhteistä säveltä yhdessä oloomme. Joskus jotkut ystävämme ovat sanoneet, että tuollainen elämänvaihehan voi olla vaan hyväksi parisuhteelle, kun näkee toista harvemmin. Silloin se yhdessäolo voi tuntua antoisammalle. Olemme nyt huomanneet, että näin ei välttämättä olekaan. Pitkät erossa olemiset helposti vierottavat aviopuolisot kauemmaksi toisistaan. Totutaan taas olemaan itsenäisesti omillaan ja pikkuhiljaa omaksutaan jälleen omia tapoja toimia eri asioissa. Kun sitten palataan saman katon alle pitemmäksi aikaa, niin huomataan, kuinka kauas on ajauduttu toisistamme. Tässä tilanteessa varmasti kynnys avioeroon madaltuu. Noh, meidän tilanteessamme emme puhu avioeron mahdollisuudesta vaan asioiden rehellisestä kohtaamisesta ja käsittelemisestä. Myönnän, että on haasteellista paneutua uudessa tilanteessa esiin nousseisiin parisuhteen ongelmiin, koska siinä kysytään rehellisyyttä ja avoimuutta. Isommankin kriisin ainekset ovat nyt esillä, jos asioita ei osata oikein hoitaa.

Se minkä me olemme avioliitossamme nostaneet arvoonsa, on avoin kommunikaatio eli keskustelu ja yleensäkin asioista puhuminen. Myönnän, ettei ole helppoa kuunnella toisen itseäni koskevia purkauksia ja puolustusreaktio nousee helposti esiin. Mutta se vain on kestettävä, koska muuten ei päästä asioiden juurille. Varmaan palautteen saaminen ei tunnut toisestakaan niin kivalle, joten samassa veneessä mennään. Kommunikaatiosta voisi paljonkin kirjoittaa, mutta en aloita tässä nyt mitään luentoa aiheesta.

Yksi asia mikä on myös noussut jälleen selkeästi esiin, on meidän erilaisuutemme ihmisinä. En nyt tarkoita pelkästään miehenä ja naisena olemista vaan erityisesti puhun luonteistamme ja opituista malleistamme, jotka olemme perineet lapsuudestamme. Tapamme suhtautua asioihin on niin erilainen, että siinäkin saatamme olla välillä törmäyskurssilla. Itse olen aika vahva taitelijaluonne ja suhtaudun moniin asioihin helposti liian suurpiirteisesti ja toisesta ihmisestä se voi näyttää välinpitämättömyydelle tai jopa laiskuudelle tai sille etten minä välitä. Vaikka nämä mitkään eivät todellisuudessa pitäisikään paikkaansa niin tapani toimia ja suhtautua asioihin antaa toiselle sellaisen kuvan. Hän tulkitsee suhtautumiseni ja käytökseni oman opitun elämän- ja ajattelumalliin mukaan. Siinä sitten saatetaan törmäillä enemmän tai vähemmän.

Tiedämme kuitenkin, että meidän avioliittomme pohjana on keskinäinen rakkaus ja kunnioitus. Samoin tiedämme, että meidän suhteemme pitää sisällään myös kolmannen persoonan, Jeesuksen. Sanotaankin, että kolmisäikeinen lanka ei katkea. Kun Jeesus on mukana myös aviosuhteessa siunaten ja ymmärrystä, pitkämielisyyttä ja rakkautta jakaen niin avioliitto voi menestyä. Tarvitaan tietenkin myös aviopuolisojen oma tahto pysyä yhdessä ja selvittää ongelmat yhdessä. Aina arkipäivän pyörityksessä ei se rakkaus tunnu elävän, mutta silloin mennään sillä ”tahdon-sanalla”, jonka moni meistä on papin edessä myös maininnut.  Näiden asioiden kanssa sitä nyt täällä  painitaan. Onneksi olemme kokeneet myös edistyneemme.

Kiitos korona minkä teitkään? Heitit meille parisuhdehaasteen. Nyt joudumme todella paneutumaan toinen toisiimme ja itse itseemme uudelleen syvällisellä tasolla. Kun tässä edetään, niin se voi kantaa hyvää hedelmää silloinkin, kun mahdollisuus normaaliin elämään ja erossa asumiseen taas palautuu. Näin mennään tänään meillä! PS. Ensi kesäkuussa tulee 40-vuotta täyteen avioliitossamme, joten voidaan taas todeta, että täydellisiä meistä tulee vasta taivaassa.